Kalajuttuja ja tapahtumia 200630.10.2006 Kauden viimeinen uistelureissuIltapäivä, muutama tunti ennen auringonlaskua. Nostin peräkärryyn vapalaatikon jossa oli muutama uistelusetti vieheitä myöten valmiina iskussa. Eräs tuttu käveli tietä pitkin ja kyseli aikeita vaikka aikat selvät kai nuo oli jo ensikatsomalla. Joo, tuohon kotiselälle vaan muutamalla kepillä kokeilemaan. Eilen kovassa tuulessa ja lumisateessa tuli muutama hauki, joten eikähön sieltä tänäänkin jotain löytyisi. Ja nyt olisi huomattavasti mukavampi uistella, tyyntä ja auringonpaistetta. Kyseli sitten josko pääsisi mukaan, uistelukokemusta ei ollut, mutta mielenkiintoa asiaa kohtaa kyllä löytyi. Sopii, vartin päästä lähdetään rannasta. Vene ja välineet olivat iskussa kun kaveri tuli rantaan, oli käynyt kotona laittamassa hieman lämpimämpää vaatetta niinkuin varmuuden vuoksi. Honda käyntiin ja Busterin keula selkää kohti. Huiman siirtymän, noin kolmea minuuttia, jälkeen viehettä veteen. Kolme pikkukelkkaa puolelleen ja odotusta. Pikku rinne, viidestä metristä kolmeen ja uistimet raapivat pohjaa. Kolme kelkkaa pakitti hieman reilummin. Triplatärppi, ei huono aloitus. Kaksi veneeseen ja yksi karkuun. Pieniä, kilon – puolentoista. Vieheiden putsaus ja uutta yritystä. Vartti hiljaista ja taas mentiin. Nyt tukevammat potkut vavassa, pienen suostuttelun jälkeen 3.4 kg:n kirkas syyshauki veneeseen. Kaveri innostui ja kysyi, että olisiko tuo sellaista syömäkokoa. Ilman muuta, pamppua kalalle, jos uuni lämpiää. Veto jatkui, muutama pikkuhauki häiritsi muuten hiljaista ja rauhallista syyspäivän viettoa. Syvänteen reunassa sisäkaarten puolelta otti hauki kiinni ja paukautti saman tien ilmaan, taisi potea taimensyndroomaa. Tai sitten kelluva uistin oli nousussa pintaa kohti vetovauhdin lähestyessä nollaa ja hauki iski vauhdilla alhaaltapäin. Miten vaan, kala pysyi kiinni ja sukelsi. Mukavaa kyytiä antoi hetken, virkeällä päällä viileästä vedestä huolimatta. Pikaisen kuvausession jälkeen hauki takaisin veteen, vierustoverisssa jo riittävästi uunintäytettä. Jokunen pikkuhauki vielä hätyytteli Rapalan kalikoita, mutta isompia ei kuulunut. Auringo uhkasi hävitä saarteen taakse ja syönti selvästi hiipui. Vermeet ylös ja kokka kohti kotia. Muutaman päivän päästä selkä jäätyikin, mutta vain väliaikaisesti. Ja kaikki kalusto oli hienosti huollettu ja viety talvisäilöön. Varsinainen hätähousu, ei toistu ensi syksynä. Täysi päivä taimenuistelua, 30.9.2006Kello herättämässä kuudelta, vesille oli päästävä heti kun päivä valkenee. Säätiedotus lupasi leppoista tuulta, suunta vain väärä, idästä. Lisäksi ilmanpaine hieman alavireinen, joten odotukset eivät olleet hirveän korkealla. Peräkärryllinen tavaraa veneeseen ja menoksi. Hieman seitsemän jälkeen pelipaikat hääämöttivät edessä. Edellisiltana valmiiksi suunnitellun taktiikan ja järjestyksen avulla siirtyivät ottipelit veteen vauhdilla. Yhdeksän per puoli kelkkoihin, takilat 9 ja 10 jalkaa sekä potkurivirtaan vavat ykkönen ja kakkonen. Riittävästi tekemistä yhdelle miehelle. Plotterin näytöltä ajolinjoja etukäteen suunnitellen (sekä tietysti samalla kalastaen) kului ensimmäinen tunti mukavan rauhallisesti. Sisempi kelkka kulki pitkin karikon reunaa, veneen alla vettä kuitenkin 8 metriä. Karikon päädyssä kelkka aivan pintakiven vierestä, ja uloin siima laukesi. Pohjassa? RRR,rrr,RRR, vauhdilla siimaa ulos, mutta epätasaiseen tahtiin, kala! Vapa käteen ja tunnustelua, hyvänkokoinen. Jarrua hieman kireämmälle ja toisella kädellä haavimispuolen potkurivirtavapa sivuun. Ei tunnu tulevan, uikoon vielä hetken rauhassa. Haavin virittäminen pelikuntoon ja sitten pumpaten kalaa lähemmäs. Kolmisenkymmentä metriä siimaa sisään ja yhtäkkiä kala jatkoi temppuiluaan. Pikku hepulikohtaus ja taimen ravisti itsensä irti. Se siitä. Taisi lipsahtaa pari kirosanaakin. Viritelmät uusiksi ja veto jatkui. Kello tikitti tunnin eteenpäin, kaveri soitteli, kalaan oli menossa. Saman karikon ohi, josta kalan karkuutin, olin juuri uistellut ja tullut syvemmän veden päälle. Puhelu kaverin kanssa loppui lyhyeen kun takila laukesi ja komea taimen tanssi baletti vedenpinnalla, reilusti yli kahden, kolmonen? Vapa käteen... mitä helv.. miksi noin pomppii.. ja irti, uistin lensi melkein veneeseen asti. Kelassa jarru kiinni, mikä munaus, aloittelijamainen moka. Miten on mahdollista, tarkastan aina jarrut kun kaikki vermeet on vedessä. Ei voi olla totta!!! Noin vartin päätä veneen hyttiin hakattuani päätin ryhdistäytyä ja aloittaa tyhjältä pöydältä. Noita tapahtumia ei lasketa vaan uistelu alkaa nyt. Ja sitten tuntia tyhjää, toinenkin, tilaisiko illaksi pizzan? Oikealta puolelta laukesi siima plaanarin keskivaiheilta. Äkkiä ulos ja vapa käteen, niinpä tietenkin, pikkukala. Kala veneen viereen, pitäisikö tuosta ottaa kuva vedessä, olisi edes jotain todisteita kalasta. Kameraa hakemaan hytistä, ja samalla räikkä huusi oikein mukavasti. Toiseksi uloin vastapuolelta ja nyt tuntui kunnon taimenelta. Pikkukala äkkiä ylös ja takaisin, ei kuvata. Vapa käteen, perävirtavapa toiselle sivulle ja väsyttelemään. Haavi olikin jo valmiiksi toimintakunnossa. Muutaman mukavan minuutin päätteeksi haavin 60 senttinen taimen, reilusti yli 2 kiloa. Nyt alkoi lyyti kirjoittamaan. Välineet takaisin pyyntiin, pitkä pätkä ajoa vikasuuntaan. Paluu samalla apajalle, mutta kolme varttia myöhemmin. Takana tuleva venekunta kyseli tapahtumista puhelimella, hiljaista oli siellä ollut. Samalla laukesi toinen takiloista, siihen loppui se puhelu. Vapa käteen ja siima oli jo löysällä. Niinpä niin, sattuuhan sitä, mutta taas. Ja sitten taimen ilmestyi pintaan pomppimaan. Mitä? Onko kiinni jossain muualla. Ei, mutta miksi noin hyppii? Selvisihän sekin illalla kun vieheitä nostin, oli lainannut koukun takilavieheestä ja vielä sen ainoan. Ei muuten tullut loppupäivästä sillä takilalla kalaa. Iltapäivällä yksi 42 senttinen käväisi pikavisiitillä veneessä. Muuten oli rauhallista. Viiden aikaan illalla lähti plaanarista vielä mukavasti, tuloksena 54 senttinen todella kova tappelija ja paksussa kunnossa, painoa 2 kiloa. Loppujen lopuksi hyvä päivä, vaikka alussa ”hieman” ahdistikin. Taimenenkalastusta, 10.9.2006, ensin niin vaikeaa ja sitten kuitenkin helppoa.Aamupäivällä kaverin kanssa kalaan suurin odotuksin. Aiemilla reissulla kala käynyt pyyntöihin kiitettävästi ja tyhjät reissut olleet todella harvassa. Kipparin (jutun kirjoittajan) näkemyksen mukaan lähialueen eli ns. kotivesien kannatus olisi tänään ohjelmassa. Hieman pitemmän siirtymän päästä, rakkaan naapurikaupungin vesiltä noussut kappalemääräisesti paremmin kalaa, mutta vetäjiä ja liikennettä huomattavasti enemmän, ja kun mieluiten kalastelen omassa rauhassa niin sitten näin. Isot kelkat veteen, mutta aallokko ja varsinkin maininkin turhan kova ulompana, (tuulta 7 – 8 m/s ja edellisenä iltana parhaimmillaan 14 m/s) joten vaihtoon saman tien. Pienen palaverin jälkeen suunnittelun viehemäärän raju tiputus ja pikkukelkat vetoon. Veneen perään sitten hieman raskaampi varustus, 2 x takilat, 2 x potkurivirta ja 2 x sivuvavat. Hyvästä suunnitelmasta huolimatta pikkukelkat sotkivat siimoja, vapautuspituuksia lyhemmäksi. Ei minun mieleeni, mutta kun vaihtoehtojaakaan ei oikein ollut. Tuuli ei hellittänyt, pikemminkin päinvastoin. Ja kaiken kukkuraksi rakkaasta naapurikaupungista tuli ilmoituksia kaloista, ei mikään hyvä syönti, mutta kalaa kuitenkin. Kaverini siinä varovaisesti ehdotteli rivien välistä lukien pientä pikaista siirtymää. Ei käy, tämä katsotaan karvaaseen loppuun eikä hötkyillä edestakaisin. Tyhjää ja tyhjää ja keikutusta. 17:45 pärähti toinen potkurivirtavavoista, kiire tuli ulos. Komea taimen pomppi veneen perässä. Vapa käteen ja väsyttelemään, ja kaveri haavin varteen. Muita vapoja ei ehtinyt sivuun siirtelemään tai alta pois kelailemaan, kala haaviin ja tuuletus. Tulihan se sieltä, reilu kakkonen. Samalla vieressäni oleva sivuvapa niiasi pari kertaa, pikkukala? Vapa käteen ja varoivaista tunnustelua, kyllä täällä jotakin on, mutta taitaa olla takaisin laitettavaa kokoa. Kierros kammesta ja pumppausta sisäänpäin, ja mopo karkasi käsistä. Kala painoi parissa sekunnissa kolmisenkymmentä metriä veneen taakse ja sitten ilmaan. Isooo... haavi tyhjäksi, täältä tullaan, saak sä sitä kalaa pois siitä haavista, tää on paljon isompi, pysy nyt kiinni, missä se haavi viipyy, ei tohdi antaa yhtää löysää, liikaa siimoja molemminpuolin, älä mene sinne sivulle, lisää kaasua se painaa takilanvaijeriin, nyt se sukeltaa menee väärälle puolelle, nyt kyllä tuut sieltä, haaviii, prkl syvääjä välissä ei tuu lähemmäs, ja kiitos Raatesalmelle, syvääjä tipahti itsestään, nyt haaviin, odota että riittävän lähellä YYYYEEESSSS. Siellä on ja pysyy. Ajatuksien hieman selkiytyessä tajusimme vääntäneemme yhteensä 6.5 kiloa taimenta veneeseen alle kymmenen minuutin. 2.3 ja 4.2 kg. Jouluaatto. Ja erityiset kiitokset uistelukaverille joka hoiti haavimisen enemmänkuin ammattimaisella taidolla ”pienestä” veneessä vallineesta paniikista huolimatta. Oravaisten heittokisat 2.9.2006Lämmina ja täysin kesäinen sää vaikka syyskuuta jo alkoikin. Ensimmäiset heitot Professorin keveällä tyhjää samalla kun kaveri veteli Salmonilla pohjamutaa. Uusi kokeilu pikku Busterilla, ensimmäinen heitto ja hauki heti kiinni, ja minä täysin unessa, vastaiskusta ei tietoakaan ja kala parin nykäisyn päästä karkuun, prkl... Paikan vaihtoa muutaman kymmenen metriä, peilikirkasta vettä hieman toistametriä ja kaveri huutelee, että vilaiseppa tuonne uistimen perään. Vajaa kakkonen naputteli varovasti uistimen perää, kunnes muutama metri ennen venettä pysähtyi pohjaan. Yritin varovasti kääntyä ja heittää omaa pyyntöäni tälle tuttavuudelle, mutta heti kun vapa heilahti häipyi haukikin, hyvin menee mutta menköön... Jokunen heitto kaislikon reunaa ja tärppi, kunnon vastaisku ja jarru kireällä, pysyy, ja vauhdilla haaviin ja veneeseen, yes!! 50 cm alamitta, reilusti yli, painoa noin puolentoista kiloa. Kaveri veivasi tyhjää ja kiroili, missä kalat? Heittelin jo aiemmin koluttuun kaislikkoreunaa ja joku oli kotosalla, pari rääpäisyä ja pyörteet, ei kiinni. Pari heittoa ja hieman ulompaa komeat pyörteet perässä, mutta ei tuntumaa jerkkiin. Näinkö tämä kisa sitten menee? Poispäin lähdössä, veneitä pörräsi joka puolella ympärillä. Vielä heitto suunnalle josta kaveri suostutteli hauen veneen vierelle. Pitkä heitto, muutama nykäisy vavalla ja kävikö kivessä vai kala. Vastaisku ei ainakaan tuottanut tulosta. Uudestaan nykäisy ja sitten pysyi, samalla systeemillä ilman armoa haaviin. Karvan alle kakkonen. Hieman jo hymy irtosi. Sitten paiskottiinki tyhjää ja tyhjää, ja asiaa ei auttanut yhtään että (seitsemäs kerta kahdeksan vuoden aikana näillä vesillä ja vain kisoissa) ottipaikkatietous oli ns. loppusuoralla, ja taisivat muut veneet jo koluta ne loputkin jotenkuten tunnetut paikat. Hieman syvempää vettä ja kaislikkoreunaa karikon vieressä, hyvän näköinen paikka. Tähän ankkuri ja ronkitaan tarkkaan, jos joltakin olisi lipsahtanut joku kala ohitse. Kaveri Salmoni lensi kaislikon reunaan ja heti perään ilmoitus, että kiinni on, haavia esille. Jarrut kiinni, kala temppuilematta haaviin. Tuplayes, kolmonen! Karikon kärjen takaa kaverin Salmonin perässä hauki, nippa nappa olisiko riittänyt mittoihin, mutta suu pysyi kiinni, joten se siitä. Toinen samaa kaliiperia veneen vierellä kiinni, piehtaroi itsensä irti samantien. Kun ei pysy niin ei pysy, koukut parhaasta päästä mitä rahalla saa, mutta ei tunnu auttavan. Matka jatkui viimeiselle tunnetulle ottipaikalle, ensimmäinen heitto ja kaveri näytätytti veneen vierellä peruskaliiperin haukea, puolentoista - kahden väliin. Ja suu pysyi kiinni, ei syö niin ei syö. Tuskastuttavaa. Tuntemattomat vedet ja paikat, heittoa heiton perään ja sitä aiemminkin todettua tyhjää olivat sekä kaislikkorannat että karikot täynnä. Varttia ennen kisan loppua veneen rekatessa (tai oikeamminkin liukuessa vielä vapaalle oton jälkeen) sain hauen narun päähän, pienehkö, riittääkö mitoille? Samalla systeemillä ilman suurempia nautiskeluja kala haaviin ja laatikkoon, vajaa puolentoista. Viimeiset heitot ja kokka kohti maalialuetta. Yhteinen mielipide neljän tunnin sessiosta oli, että tätä huonommalla syönnillä kannattaa jo siirtyä suosiosta suoraan kaupan kalatiskille kaloja katselemaan. Samaa mieltä kanssamme olivat onneksi suurimmaksi osaksi muutkin vesillä olleet. Itätuuli ja kirkas auringonpaiste eivät suosineet kalamiehiä syönnin merkeissä, vaikka muuten olikin mukavaa ja lämmintä. Dubbel sarjassa kolmas sija 7,550 kg (600 grammaa kakkosesta). Parivuotta sitten myös kolmas sija, silloin kalaa karvan vajaa 20 kiloa, vuodet eivät veljiä keskenään. Kesäpäivän viettoa.Iltapäivällä koko perhe veneeseen ja menoksi. Pikku siirtymän jälkeen ankkuria kivien sekaan ja jerkkiä veteen. Vettä kolmatta metriä veneen alla, mutta pohja näkyi kuin vettä ei välissä olisikaan. Ensimmäinen heitto tyhjää, toisella isku ja kala kiinni, hieman vajaa kakkonen uiskenteli piuhan jatkona veneeseen. Hienon näköistä, kuin akvaariosta kalastelisi, näkyvyys samaa luokkaa. Puhelin soi, seliseli ja äkkiä uudestaan heittämään, ja taas soi prkl... Vaimo ja lapset alkoivat jo hermostua kun isäntä vaan juttelee puhelimessa vaikka uimaan pitäisi päästä. Vielä muutama heitto, tärppi ja sen jälkeen komea noin nelosen kala uiskenteli jerkin perässä veneen viereen, mutta ei aukaissut suutaan. Se siitä ja perhe uimarannalle. Onnellisen perheen rantauttamisen jälkeen keula takaisin avovettä kohti. Ensimmäinen kivikkoreuna antoi tärpin, seuraava karikko ei edes sitä ja kolmannen karikon luona tuntui toivo jo häviävän. Matalimmat kohdat haravoin Professorin kevyemmällä mallilla ja reunat jerkillä, mutta ei tuntunut toimivan niinkään. Kolmannen karikon kohdalla en jaksanut jerkkiä uittaa vaan paiskoin heti Professoria. Karikon päällinen "hot spot" läpiheitetty, ja yksi heitto sivua pitkin "väärällä" uistimella. Aurinko heijastui jostakin uistimen perässä uivasta ja samantien hävisi uistin. Nykäystäkään ei tuntunut. Hauki ui majesteetillisesti veneen suuntaisesti kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kohdalle tullessa yritin hieman antaa vinkkejä olemassa olostani sillä seurauksella että sain uistimen pois hauen suusta. Taisi päästä jotain asiattomuuksia omasta suustakin. Epätoivoinen yritys, jerkkivapa käteen ja lyhyt heitto suuntaa jonne hauen oletin matkaansa jatkaneen. Kaksi pyöräytystä kammesta, suuri valkoinen kita näkyi veneeseen asti ja jerkki hävisi. Vastaisku ja kala kiinni, yes! Kala kävi kiltisti näyttäytymässä veneen vieressä, kääntyi ja painui takaisin karikon reunalle. Tätä leikkiä teimme viisi tai kuusi kertaa, kunnes ajattelin hauen olevan valmis haavittavaksi. Toisella kädellä haavia haromaan, ja sitten totuus valkeni, eihän tähän haaviin saa tuota kalaa sopimaan kuin kaksinkerroin ja isompi haavi toisessa veneessä. Nostokoukku, saisikohan sillä hauen varovasti veneeseen? Onneksi hauki päästi minut tästä pulmasta. Nousi ensimmäisen kerran pintaan, puisteli päätään ja heitti jerkin takaisin minulle. Kiitoksia! Pituutta kalalla ehkä hieman toistametriä ja paksu kuin mikä, olisi ollut kyllä mukava punnita, vähintään seiskan/kasin kala. Lihotkoon nyt vielä muutaman viikon niin tarkistetaan se paino sitten. Lohta ja tyyntä, 18.6.2006Sunnuntaiaamuna klo 7.30 tekstiviesti Kokkolan omalta ihmemieheltä, vetoa 15 min. lohi 7.5 kg kyydissä. Unet karisivat silmistä, pikaiset eväät ja veneelle. Muutama vapa Busterista mukaan ja Marinoon virittämään vieheitä. Kuhavaappuja roikkui kymmenessä vavassa menestyksellisen perjantai-illan jäljiltä, todisteet fileerattuna jääkaapissa. Vieheet vaihtoon, siimojen tarkistus ja menoksi. Puhelu Kokkelbyn Makkaiverille, ei ehtinyt oikein puhua, väsyttely menossa, niinpä tietenkin. Vartti ylimääräistä ajoa jos menisin samoille apajille, mutta päätin luottaa kalaisiin kotivesiin (joista jo monet kerrat olen vetänyt ns. vesiperät). Isot kelkat jätin rannalle, ei jaksa/viitsi yksin viritellä kun tuultakin luvattu iltapäiväksi. Neljä pikkukelkkaa puolelleen. Takilat, jahas toiset kuulat jäivät Busteriin, sitten selvittävä kahdella takilalla, kolme viehettä/takila ja vielä Dipsy kiellon päälle veneen apukoneen puolelle, joten ei suoraan haittaamassa mahdollista haavin käyttöä. Makkaiveri Kokkolasta soitti ja kertoi irroitelleensa +10 talvikon, oli antanut hyvät kyydit vaikka hieman laiha olikin. Huh kun kuuma, vaatteet pois, shortsit jalkaan, no miksei näillä kalsareillakin pärjää, jääkööt shortsit reppuun. Vaimo soittaa, tuletko huvilalla ja mihin aikaan? Joo, tossa... takilavapa heilahti, toisen kerran, kala kiinni, soitellaan, hei... Laukesi, varovaista ulosvientiä, talvikko? Kiristin jarrua ja ajattelin kotiuttaa kalan heti tuosta läheltä. Hieman tuntumaa ja sitten repesi, rrrrrr, ei ollutkaan talvikko. Onneksi syöksyi suoraan veneen perästä poispäinja pintautui vasta yli sadan metrin päässä. Komea syöksy, vei kalalta puhdin ja sisäänpäin kelaus saattoi alkaa. Lohi tuli säyseästi näköetäisyydelle, veneen näkeminen pisti jarrua päälle. Uistin syvällä suussa, pysyy ja pikkupakottaminen veneen perän vierelle. Toisessa kädessä haavi, kala sinne ja vapa pikkuheitolla kauemmas, kaksinkäsin haavista kiinni ja lohi turvallisesti veneeseen. YES!!! Saalisilmoitusta sinne sun tänne ja myös Kokkolan Makkaiverille, oli muuten jo ehtinyt haavia vitosen pyöreän kalan edellisen soiton jälkeen, ja karkuuttanutkin jotain. Verestys, vieheet takaisin pyyntiin, kuvaus, avaus ja kala kylmäkallen syleilyyn kannen alle. Ja kalastus voi jatkua. Tunti eväitten syöntiä ja juontia. Limunaatia meni sen verran paljon, että uimatasoa alkoi tuntua houkuttelevalta. Juuri kun tuntui, että nyt tulee, viuhahti takilasiima nenän edestä ja jarru alkoi parkua. No, ei mua oikeesti k.s..tanutkaan. Vapa käteen ja arvioita kalasta, syöksy pysähtyi turhan lyhyeen, mutta mukavasti tuntui painoa vavassa olevan. Pienen pyristelyn jälkeen hieman vajaa metrinen talvikko veneeseen, koukku niin lujasti kiinni, että irroitus vedessä ei onnistunut. Koukku irti, pikainen valokuva ja kala takaisin. Keskipäivän jälkeen hiljaista, auringonotto ykkösijalla ja nahka alkoikin jo palaa. Hieman ennen neljään vietiin sisintä plaanaria parikymmentä metriä, hytistä salamana ulos, mutta irtosi ennenkuin vapa oli kädessä. Tunti lisää tyhjää ja sitten kotiin, grillaamaan. Lohta tai sitten ei, 4.6.20064.6. sunnuntai, lohen perään mieli halajavi. Aamulla rannassa Axelin kanssa taktiikkapalaveri, mistä ja miten. Kuviot selväksi, eväät ja vermeet veneeseen ja menoksi. Mikään ei ole niin helppoa kuin lohenuistelun suunnittelu, varmat paikat ja ottivieheet viimeisen päälle hanskassa. Ei muuta kuin lohia poimimaan. Sitten kun jokunen päivä vedetty tyhjää alkaa mieltä kaivamaan epäilys, onkohan sittenkin josssain taktiikassa tai tekniikassa parantamisen varaa? Lisää tunteja vesillä, kyllä se sieltä tulee. Takaisin sunnuntaihin. Tuulta ei nimeksikään, mutta ei anneta sen masentaa. Vermeet vetoon ja tärpin odotusta. Vedenlämmöt heittelehtivät reilusti, yritimme seurata lämpimimpiä virtauksia ja etsiä kaiunnäytöltä merkkiä silakkaparvista. Välillä onnistuttiin ja sitten yhtäkkiä oltiin taas kylmemmän veden puolella. Jokunen tunti kului ja hiljaista oli. Tuulikin löysi itsensä merelle, tosin leppoisena. Kokka kohti ”kolmea pattia”, lämpimän veden vana näytti johtavan sinne suuntaan. Vedenlämpö nousikin reilusti puolitoista astetta muutaman sadan metrin matkalla, hyvä! Matalikoiden etupuolella huomattavasti lähialueita lämpimämpää vettä, kohta lähtee ja niin lähtikin, plaanarista sisin. Pääsikö irti, taisi karata, vai onko täällä jotain? Kilon – puolentoista talvikko roikkui perässä. Eipä ole ennen noin onnetonta lohta tähän veneeseen noussutkaan. Koukut irti ja ruipelo takaisin omaan elementtiinsä. Pyyntö takaisin veteen ja samantien vietiin veneen toiselta puolen viehettä, plaanarin keskivaiheilta laukesi ja nyt soitteli räikkäkin kunnolla. Muutaman kymmenen metrin syöksyn jälkeen kala pysähtyi ja lähti tulemaan kiltisti venettä kohden, eikai taas talvikko? Hoiteli Axeli tuo kala, otan varmuuden vuoksi muutaman vieheen pois haavimispuolen takilasta. Lohi tuli helposti näköetäisyydelle, mutta löi sitten jarrut pohjaan. Parempi olisi ollut väsyttää pitkän piuhan päässä kuin veneen vieressä, mutta lohi päätti näin. Kaiken maailman kommervenkit, sukellusta, edestakaisin veneen molemille puolille, pintaa pitkin vettä roiskuttaen, päätä heilutellen jne. Yritti sotkea itsensä myös toisenpuolen takiloihin, syöksy suoraan siimojen väliin pysähtyi kun pistin haavin nenän eteen. Ei kelvannut tulla haaviinkaan. Lohi rauhoittui hieman ja jäi juromaan peränvirran sivuun, mukavaa katseltavaa. Ja sitten tapahtui se, mitä ei saisi tapahtua. Yhtäkkiä lohi vain ui tiehensä. Sinne meni, kasi, ysi? Arvuuttelut ja ärräpäät lähetimme perään. Hyvistä ennusmerkeistä huolimatta loppupäivä rauhallista, iltapäivällä yksi laukaisu kelkasta, napsaus kuului kun irtosi, räikkä ei soinut. Oliko kala vai roska, siinä ikuinen arvoitus. Ja kalasopasta tuli laihaa, liotimme siinä kyllä ottiuistinta, mutta makua ei paljon irronnut. Pietarsaaren lohikisoissa 27.5.2006Kipparikokous 9.30, pikainen luento turvallisuudesta ja muistutus säännöistä. Ja lopuksi kerroin, että minun perääni ei kannata lähteä ajelemaan. Seuratkaa ennemmin Hasselin venekuntaa, eivät hekään tiedä missä lohet liikkuvat, mutta veivaavat niitä veneeseen kuitenkin. Ja sitten merelle. Ajoin ulos Euran pohjoispuolelta, ja laskin vieheitä veteen sivumyötäiseen, tuuli yltyi koko ajan. Vihdoin ja viimein kun koko tarkkaan harkittu (tai sitten ei), systeemi ui iloisesti vedessä oli tuuli noussut jo kohtalaiseksi. Pohjoisen ja idän välistä tuulta luvattiin, 2 – 6 m/s ja toteutuma oli pohjoistuulta 5 – 9 m/s, taisi olla puuskissa välillä toistakymmentäkin. Vedin siksakkia muutaman ottipaikan ympärillä hieman ulompana, vesi oli kuitenkin kylmempää mitä kauemmas ranta jäi, joten tiputin pykälän verran rannemmaksi. Veden lämpö nousi parilla asteella, mutta hiljaista oli siitä huolimatta. Jatkoin uistelua kylmän ja lämpimämmän veden rajakohtaa hakien, virtausten kohtauspaikka ja pienellä tuurilla saattaisi löytyä kalaakin. Pari tuntia oli kulunut kun Hasselin venekunnasta tuli seuraavan sisältöinen pikapuhelu: Kala kiinni, hei! Hyvä että jollakin tapahtuu, parempi jos kuitenkin sattuisi omalle kohdalle. Viiden minuutin kuluttua uusi puhelu, kala karkasi. Lähti kolmesta metristä takilasta ja paukatti sata metriä taakse. Kippari poltti sormensa jarrutellessaan. Kala möyri pinnassa ja jätti hyvästit saman tien. Sinne meni, lähes varma +10. Myös eräällä toisella venekunnalla oli kala kiinni samalla alueella, sotki muutaman siiman nippuun ja karkasi. Yksin kalastaessa alkoi tuo vastatuuleen paukuttaminen kyllästyttää ja katselin plotterin näytöltä sopivan reitin myötäiseen joka kulkisi vanhojen kalamerkintöjen kautta. Tunnin hieman toista myötäiseen laskettelin ja hiljaista oli, ei kuulunut tapahtumia muistakaan veneistä. Katselin hajamielisenä ikkunasta takaviistoon ja mietin, että missä lohet, kovasti tuntuu olevan nousu myöhässä. Mitä prkl..., lohiko tuolla veneen sivulla plaanarin takana pomppasi ilmaan. Pulssi kerralla tappiin ja hytistä ulos. Missä kepissä, missä kepissä ja sitten lähti plaanaristä ulommainen. RRRRRRRRRRR, arvioilta 60 – 70 metriä siimaa kerralla pihalle. Kiristin hieman jarrua ja kalan syöksy pysähtyi, mutta ei kiinnostanut kalaa veneeseenkään päin tulla. Jarrua kireämmälle ja vapa telineeseen. Toiselta sivulta kaksi takilaa ja kolme viehettä ylös, haavimistila vapaaksi. Enempään putsaukseen ei yksin kalastajalla paljon ole mahdollisuuksia, ei ainakaan tuossa kelissä. Tuossa väliajalla lohi päryytteli muutaman kymmenen metriä lisää piuhaa ulos. Vapa takaisin käteen, muutama onnistunut pumppaus ja kala hieman lähemmäksi venettä. Ja sitten tuntui vavassa nytkäys jota missään nimessä en olisi halunnut tuntea, paino siiman päästä hävisi ja lohi ui matkoihinsa. Sanoilla tuota tilannetta ei oikein voi kertoa, joten jääköön. Lohi painoi jotain 8 – 10 kilon paikkeilla, ei mikään ennätyskala, mutta kisan voittoon olisi riittänyt reilusti. Ja sitten kun joku kysyy, että mistä voin tietää painon kun kalaa en ole edes kunnolla tai läheltä nähnyt, niin tässä faktaa: 6 – 7 kilon kala lähtee tulemaan venettä kohta melkein heti ensimmäisen syöksyn jälkeen ja paine vavassa sellainen kohtalainen. +10 juroo ensimmäisen syöksyn jälkeen eikä suostu lähestymään venettä, ui perässä ja rytyyttelee siimaa aina välillä lisää ulos. Paine vavassa sellainen reilun tuntoinen. Joten sormituntumalla tuon antamani haarukan väliin, ehkä yläreunaan, olisi tuo kala osunut. Joka tapauksessa karkuutettuja ei lasketa ja kisan voitto Hasselin venekunnalle, joka aikansa perässä uitettuaan noukki hieman yli nelosen kalan plaanarista ja kakkospalkinnon pokkasi 3.5 kilon lohen saaja. Siinä ylösasti tulleet neljälletoista venekunnalle. Nousu myöhässä, mutta ensiviikolla paukkuu. Siihen palataan. Kuva ensimmäiseltä pikaiselta koereissulta 23.5., vajaan parin tunnin uistelun tuloksena noin 5 kilon talvikko, joka varovaisen käsittelyn ja kuvauksen jälkeen sai jatkaa kasvamistaan. Keväthaukea II, 17.5.2006Herätys kirpeään aamuun, jos kello kahdeksaa enää aamuksi voi kutsua ja mieli vesille. Ulkona lämpöä vain muutama aste ja tuulta 5 – 6 metriä, hrrr kylmää. Ensimmäinen sisäsaariston kaislikon reuna, hiljaista, yritystä yrityksen perään ja tuloksena pari kilon – puolentoista pulikkaa. Ja yksi hieman parempi joka kävi vain näyttäytymässä. Paikanvaihto ulommaksi. Ensimminen pikkuluodon reuna, komeat pyörteet ja siinä kaikki. Ulospäin, ulkomeri vieressä ja takuupaikka, ulostyöntyvä kivikko saaren kupeessa. Yksi +2 kilon kiinnostunut, mutta ei nälkäinen uiskenteli kirkkaassa vedessä Jerkin perässä. Ja paikanvihto, ulkomerta vasten pieni sisälahti, vettä 1,5 metriä. Ensimmäinen heitto tyhjää, ei taida olla kalaa. Mutta seuraavalla onnisti, pieni mutta pirteä, jes, täällä on sittenkin kalaa. Vesi kohtalaisen kirkasta ja oli mukava seurata haukien touhuja Jerkin ja välillä Suspin perässä. Yhdeksän taisi tulla ylös asti, vajaa kolmonen suurin. Ja vähintään saman verran seuraajia ja kopisteloijoita. Kutu vielä kesken ja ottihalukkuus hieman puolitangossa. Paras paikka viimeiseksi. Siirtymä samantyyppiseen hieman isompaan lahteen. Lahden matalalta suulta pikkuhauki, muuten hiljaista. Perukalle ja hieman syvempään poteroon kohdistuivat suurimmat odotukset. Ensimmäinen heitto ja tyhjää, ei hel..., onko tämä tyhjä. Ja toinen tyhjä heitto, mikäs nyt on vikana. Seuraava heitto ns. pelasti päivän, vajaa kakkonen veneeseen ja usko poteroon taas kunnossa. Sitten haukea alkoikin ainakin näkyä tasaiseen tahtiin, lähes joka heitolla kala kiinni tai ainakin perässä uiskentelija, mukavaa tämä kirkkaassa vedessä kalastaminen. Uutta heittoa ja komea hauki perässä, jäi pyörimään vielä Jerkin ympärille veneen vierelle. Ja kaverina tällä noin silmämääräisesti nelosella oli puolentoistakilon puikkari joka ui aivan kyljessä kiinni. Ei ottanut ”Jerkkipilkkiin” kumpikaan, vaan häipyivät takaisin monttuun. Parin heiton päästä sama parivaljakko taas veneen vierelle pyörimään. Alkoi jo hermostuttaa tuollainen kalamiehen kiusaaminen. Taktiikanvaihto, Suspi siiman päähän toiseen keppiin ja heitto suuntaa minne pairvaljakko hävisi. Muutama kammenpyöräytys, isku ja vastaisku. Siinä se nyt oli, uiskenteli piuhan päässä niinkuin alkuperäinen hieman myöhässä toteutunut suunnitelma oli. Ja sama puikkari edelleen mukana. Varovasti kala veneen vierelle ja nosto niskasta ylös, ei riitä vitoseen kun nousi vielä niskasta. Pikainen punnitus 4.05 kg, menihän se nelonen ainakin rikki vaikka tiukkaa teki. Tapahtumia samalta ankkuripaikalta parikymmentä, viisi perättäistä heittoa toi jokaisella kalan veneen viereen, ei vaan kelvannut Jerkki kelvannut. Yksi +3 kg ja pari +2 kg oli seuraajina. Juuri kun usko alkoi horjua, antoivat kolme seuraavaa heittoa +3 kg, +2 kg ja yhden alle kakkosen veneeseen asti. Kolmetoista kävi veneessä asti, kolminkertainen määrä tärppejä ja näköhavaintoja. Nelonen jäi isoimmaksi, kolme +3 kg haukea ja loput siitä tasaisesti alaspäin. Isot taisivat olla vasta tulollaan lahteen. Mutta mukavaa oli kuitenkin. Lohisesonki painaa päälle joten heittokalastukseen tulee tauko ja isomukset saavat kuten rauhassa. Kevät hieman aikataulusta myöhässä. Keväthaukea Muutama reissu tehty ja jokunen kalakin on vieheisiin tarttunut. Huomattavasti useampi on kuitenkin näyttänyt ainoastaan pyrstöään ja komeita pyörteitä, eikä edes uistimen perässä vaan kutupuuhien tiimellyksessä. Keskiviikkona (10.5.) tiukkaan aikatauluun sovitettuna parituntia aikaa touhuta vesillä. Kaveri lähti mukaan näyttämään perholla mallia. Kymmenen minuutin siirtymä ja viimeisen päälle kaislikkoranta täynnä haukea nenämme edessä. Loisketta ja läiskettä riitti. Perhosiima viuhui ja jerkki sai kyytiä, siis kalastajien puolesta. Kalojen puolesta oli huomattavasti rauhallisempaa. Kaverin kovat odotukset kääntyivät pikkuhiljaa ihmetykseksi ja sitten pettymykseksi kun perho, ei vaikka minkävärinen, kelvannut kaloille. Hiljaista oli jerkkipuolellakin, keskityin kuitenkin etsimään haukea kaislikon ulkopuolelta vapaasta vedestä. Kaislanpätkiä ei kiinnostanut kelailla ja jos totuutta ei kierretä niin olin jo todennut aiemmilla reissuilla matalassa mellastavat hauet mahdottomaksi pyydettäväksi. Kaveri ehdotti jo paikan vaihtoa. Älä hätäile, kyllä täältä jokunen ottihalukaskin löytyy. Muutama heitto ja hauki kiinni, puolentoista kilon peruspätkä, toinenkin kävi tönimässä ja vettä pärskyttämässä, mutta veti tällä kertaa pitemmmän korren. Paikanvaihto, muutama kymmenen metriä ja uutta yritystä. Varovaisella uitolla pari jerkkiahaukea ylös, perholla pyöreät nolla. Ottihauki harvassa ja pitkäheittoisella jerkillä selvä etulyöntiasema. Kaveri sanoi kyllä näyttävänsä vielä närhen munat kevään kuluessa, (joo, hetki joudutaan odottamaan, pesintä vasta alkamassa). Edellisenä sunnuntaina onnistuin löytämään eräästä lahdesta ns. Hot Spotin, parinkymmenen metrin alueella reilusti kalaa. Syöntihalukkuus oli vain heikohkoa. Joka tapauksessa kirkkaassa vedessä oli kiva katsella kun hauet miettivät, että ottaako vai eikä ottaa. Jokunen ottikin, +3 kiloa paras. Seuraava lahti jolta odotin hieman kookkaampaa kalaa olikin sitten vielä jäässä! 12.5. nousi 75 gramman jerkillä noin 200 grammainen säynävä, juuri ja juuri sai venytettyä suunsa koukkujen ympäri. Ja pienempikin jerkki antoi noin 600 grammaisen säynävän alun. Nälkäisiä olivat. 13.5. yritti kiiski ilmeisesti pariutua Buster Jerkki mamman kanssa, seurasi perässä veneen viereen asti ja vielä siinäkin hinkkasi kylkeään uistinta vasten. Varsinainen ottipeli. Vielä olisi reilu viikko aikaa etsiä haukea, sen jälkeen käynnistyy lohisesonki ja se vie sitten kaiken ajan ja vähän enemmänkin. Ps. pari lohenuistelijaa soitti Simriksestä perjantai-iltana kesken Suomi-Usa ottelun, olivat päivällä väsytelleet veneeseen 17 kilon lohen. Ei paljon matsi kiinnostanut kavereita. Huhtikuu1. – 2.4. Lunta tupaan ja vähän muutakinTaas lähtee auringonpaisteella, välissä vain helv... moinen vaakatasossa piiskaava lumipyry, joten sitä keltaista palloa ei oikeasti näkynyt. Ja miten niin auringonpaistetta? No jos se mollukka ei ole ns. päällä vaan sammunut niin meillä olisi noin 273 astetta pakkasta, että siten. Ja sitten takaisin aiheeseen joka varsinaisesti lähtee otsikolla: kilautan kaverille. Pilkillä 26.3.Kevättalvinen sää kuin kauniin tytön hymy, sulattaa ja saa paikat kihelmöimään odotuksesta. Lähes pilvetön taivas ja tuulikin loisti poissaolollaan. Kelkka käyntiin, reki perään ja kahvat kaakkoon. Jäällä jokunen sentti kovaa lunta ja välissä tuulen tekemiä ”aaltoja”, parikymmensenttisiä kinoksia. Kymmenen minuutin siirtymä, kuten tosiuistelijat ja heittomiehet sanovat ainakin avovedenaikaan. Ensimmäiset kuuden tuuman reiät jäähän, ja varsikin riitti, tosin pelivaraa ei kyllä jäänyt. Olisikohan pitänyt sittenkin ottaa nelituumainen mukaan? Tyhjää, samoin toiset reiät, mutta kolmannella tahti muuttui täysin. Kaveri kertoi varmasta tärpistä, hienoa! Ja pelimiehenä veivasi hetken kuluttua kalan jäälle, komea ahven ja kuvankäsittelyohjelmalla siitä olisi saanut isonkin. Hehkutuksen jälkeen hieman sormea pitempi ahven takaisin avantoon. Ja syöntipiikkikin loppui siihen. Talvikalassa 2.3.06Pakkasta reilut kymmenen ja keväisen auringon paistetta pilvettömältä taivaalta. Ja heti joku valittaa, että sun kaikki juttus alkaa tolla auringonpaisteella. Niin se vain nyt on, suhteet kun on kunnossa tuon yläkerran herran kanssa. Lehdistön edustaja rekeen ja kaasua. Elämysmatkalle kokemaan verkkoja ja matikkarysää. Hieman epäillen touhuun suhtautui, mistä tässä nyt oikein on kysymys. Kerroin oman näkemykseni ja pyysin katselemaan ympärilleen. Ja sitten asiaan, jäähän reikää ja narua verkkojatan perään kiinni. Vitjausta varten hieman suurempi reikä jäähän, jään paksuus 53 senttiä, ainakin riittävästi. 2 + 2 verkkoa, 55 ja 45 millisiä, muutama made ja lahna. Yksi matikka takaisin kasvamaan ja lahnat merikotkan ruuaksi jäälle. Reportterilla kiinnostus tuntui heräävän ja kysymyksiä alkoi tulla tiuhaan tahtiin. Päällimäisenä: miksi tällaista matkailua? Vastaus: ei pelkkä rahankiiltosilmissä tai väkipakkotyö vaan kiinnostus luontoa ja kalastusta kohtaan aivan vaahtosammuttimen kokoisesta asti. Jonkinmoinen elämäntapa hienoine kokemuksineen, vaikka en semmoinen intiaani olekaan. Ja näitä kokemuksia uskaltaa tarjota muillekkin. Rysälle, kaveri käynyt tekemässä valmisteluja. Hakannut jäätä puolitoista tuntia ja kahden tuuran verran. Ensimmäinen hurahti jo hieman auenneeseen avantoon. Kaveri kyllä kehunut, että sitä varmistin narua tarvii vaan ne isännät joilla ei hanskatkaan pysy mukana ilman hihassa olevaa hakaneulaa. No, kaupastahan saa uusia. Kysyin kyllä, että onko olo kuin entisellä isännällä. Kolme kirvestä, mutta vain yhden olinpaikka tiedossa, se on tuolla keskellä jokea. Ei naurattanut ja saattaa olla, että ensi kerralla tekee allekirjoittanut nuo esivalmistelut. Joka tapauksessa rysä nousi kunnialla avannosta ylös. Ja Pietarin kalansaalilla. Useita kymmeniä matikoita, muutama lahna, pari haukea ja yksi nätti kuha. Pari isointa matikkaa rikkoivat varmaankin kolmen kilon rajan. Muutama matikka ja kuha tynnyriin ja loput takaisin. Reportterin ilme oli jo tässä vaiheessa ns. yhtä hymyä. Tämähän taitaakin olla mielenkiintoista puuhaa. Paluumatka ja loppuraportti. Matka oli tiukasta aikataulusta johtuen lyhyt, mutta antoisa. Reportteri paloi halusta päästä kirjoittamaan juttua valmiiksi, kerrankin helppoa ja mukavaa kirjoittamista. Huomenna paikallisessa lehdessä. Toivottavasti yhtä positiivinen kuin oma näkemykseni. HelmikuuHelmikuun alku, pakkasta parikymmenta astetta ja aurinkoa lähes pilvettömältä taivaalta. Loistava keli lähteä vitjaamaan verkkoja, ainakin puoliammattilaiskaverini mielestä. Tämä isäntä tuntuu sitten kalastavan kelissä kuin kelissä, ei myyntiin vaan lähinnä omaksi iloksi ja ruokapöytään. Kysyi vain ennen lähtöä: kelkat vai auto, jostain kumman syystä taivuin tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Korkea nelivetoauto siirtyi liukkaasti jäälle ja matkanteko jatkui vähintäänkin yhtä vauhdikkaasti, lunta vain kymmenkunta senttiä. Muutaman selän, kapeikon ja saarenvälin ajon jälkeen saavuimme verkkoapaikalle. Ulkomeren läheistä saaristoa, siika toivomuslistalla. Tuuralla reikää jäähän ja narua jatan päähän kiinni, keskelle jataa hieman isompi reikä josta verkot ylös. Idänpuoleinen syvemmän puolen jata antoi taimenen ja simpun ja kilkin, lännenpuoleinen siian, ahvenen ja kiisken ja kaikkia tasan yksi kappale. Kyllähän totuus on, että kun verkkokalastuksella talvella itsensä yrittää elättää niin parasta on olla turisteja mukana, muuten jää talolainat maksamatta ja ruokapöydästä löytyy useimmiten vain laihialaista kalakeittoa (ohjeen voi pyytää allekirjoittaneelta sähköpostilla, teko onnistuu kaikilta). |