Vuosien varreltaKAUDELTA 2005Lohta!Kevään ensimmäinen kunnon lohenuistelu sessio. Iltapäivällä vesille ja paluu vasta seuraavana päivänä ja kelikin kohdallaan, hienoa! Venesatamassa viriteltiin uistimet valmiiksi ja hiottiin vielä hieman taktiikkaa, mistä uistelu aloitetaan ja kuinka kaukana rannasta kalastetaan. Lyhyt siirtymä auringonpaisteessa ja uistimet laidan yli. Kolme puolelleen pikkukelkkoja, kuusi takiloihin ja Dipsyt sivuille. Kevytvetoa ilman isoja kelkkoja. Tuntikausia uisteltuamme, hups, eipäs se mennytkään niin. Vartin ehtivät viritelmät vedessä olla kun paapuurin puolelta lähti. Dodgerin ja Kosto -syvääjän perästä vietiin. Polvet löivät mukavasti tahtia väsytykselle, kevään ensimmäinen lohi aiheutti hieman tunnekuohua. Muutaman nautinnollisen minuutin jälkeen kasin lohi veneessä. Mikä aloitus! Vieheet takaisin pyyntiin. Sitten totuttelemaan normaaliin lohenuistelun rutiiniin. Viitisen tuntia musiikin kuuntelua ja eväitten syöntiä. Mennäänkö rantaan yöksi vai jatketaanko uistelua? RRRRRRRRRRRRRrrrrrrrrrrrrrrr jne. Samaa viritystä kuin aikaisemminkin vietiin todella hätäiseen. Hytin ovella tungosta vaikka kalamiehiä vain kaksi veneessä. Kaveri vavan varteen pitelemään, räikän laulu jatkui ja jatkui, puola oheni ja verisuonet ohimoilla pullistuivat. Eikö se jo pysähdy. Onneksi 330 kela, piuhaa kelalla alunalkaen nelisensataa metriä., ei se nyt kyllä heti lopu. Siitä huolimatta alkoivat hermot pettämään, jarruta nyt sen menoa, tee jotain!!! Peukalonsa poltettuaan kokeili kaverini myös jarrua, se auttoi huomattavasti paremmin, vauhti hidastui ja kala kääntyi. Ja saman tien irti. Voi vi..., pe... ,sa... ja kaikki muutkin tähän hetkeen kiinteästi liittyvät ilmaisut kajahtivat ilmoille. Rantautumista ja kunnon yöunia ei enää kaivattu, koko yö vetoa, vuorotahtiin. Hiljaista oli kuin huopatossutehtaalla, radiota lukuunottamatta. Muutama tuntia unta ja sitten puikkoihin, kaveri nukkumaan. Hieman alkoi aika käydä pitkäksi, kello kolmen ja neljän väli kesti arviolta kuusi tuntia. Kuuden aikoihin kaverikin hereille ja aamupalan kimppuun. Viisi minuuttia vajaa seitsemän laukesi takilasta ylin viritys, kolme metriä syvältä ja viisitoista takaa. Iloisesti lauleli hetken aikaa, kääntyi kuitenkin aika pian takaisin venettä kohti. Yksi Dipsy sivulta pois ja enempään ei ollutkaan aikaa, lohi halusi kyytiin. Onnistunut haaviminen ja kutosen kala puntarilla. Vielä muutama tunti yritystä, väsymys painoi kuitenkin päälle ja kalaa oli vähintäänkin riittävästi, joten päätimme nostaa vermeeet ja suunnata rantaan. Hieno kauden alku! Loppuviikko jatkui hyvään tahtiin, neljän - viiden tunnin reissuja, yksi tyhjä, kaksi karkuutusta, siima poikki ja toinen muuten vain karkuun ja vielä kahdella reissulla kala veneeseen. Olisivatpa kaikki kesäkuun ensimmäiset viikot tämän kaltaisia, karkuutukset poislaskien. Haukea ja auringonpaistettaLähes peilityyni elokuinen iltapäivä. Toinen kaksospojista mukaan ja kurssi ulkomeren reunalle. Ensimmäisen karikon reuna ja ensimmäinen heitto, Jerkki veteen ja isku, hieman vajaa kolmomen, hyvin lähti. Rytmiä hieman hidasti apulaisen kalastusinnokkuus, heittelin kelluvaa vaappua karikon reunaan josta poika sen sitten itse kelasi takaisin. Ikää vajaa neljä vuotta ja yritystä enemmän kuin edellytyksiä. Tartuttaessani toisen hauen annoin setin pojalle joka naama loistaen kelasi hauen veneeseen, 3.2 kg. Uutta heittoa ja hetken päästä taas kala kiinni, kela pojalle ja nyt veneen viereen + 4 kg, joka kuitenkin karkasi ennenkuin sain siitä kiinni. Lisää yritystä ja komeat pyörteet uistimen perässä, isku ja vastaisku, kiinni on. Poika taas kampea pyörittämään. Pappa he gåår tungt, tuumasi poika. Kelaa menemään vaan, kyllä se sieltä tulee. Hauki veti syvempään eikä enää näyttäytynyt pinnassa. Pienen taistelun jälkeen hauki suostui pintautumaan veneen viereen, teki vielä kuitenkin yhden kunnon syöksyn, vesi lensi komeasti ja poikaa alkoi hieman pelottamaan. Tarjosi vapaa takaisin, mutta kehotin vain jatkamaan veivaamista. Tulihan se sieltä sitten veneen lähelle uiskentelemaan. Haavi kävi mielessä, mutta hauen pyörittäminen uistimen kanssa havaksen perukalle rullalle ei oikein innostanut. Kolmannen käsinnosto yrityksen jälkeen kala sitten karkasi, ei riittänyt koura niskan ympäri ja kidusten alta en onnistunut otetta saamaan, kala oli vielä turhan virkeä. Poika oli mielissään, sen verran pelotti kalan koko että ei sitä veneeseen halunnutkaan. Ei se hauki nyt suuren suuri ollut mutta viiden kilon paremmalle puolelle kuitenkin. Ja ensi kesänä se on vielä suurempi. KAUDELTA 2004 Taimensyksy 2004Lokakuussa viisi reissua uistellen taimenjahdissa. Kahdeksan kappaletta kahden kilon tai karvan alle ja 21 takaisin kasvamaan, suurin osa 40 - 45 senttisiä. Oli loistava taimensyksy. Toiselle reissulle paras tapahtuma. Päivä uisteltu ja iltahämärä teki tuloaan. Veneessä 1.9 ja 2.0 kalat. Pienempiä päästelty takaisin kiusaksi asti. Keli mahtava, tuulta vain nimeksi ja kala kuitenkin syönnillään. Päivä pulkassa fiilekset, viimeisiä eväitä syötiin ja kotiin lähtö mielessä. Kesken hyvän musiikin kuuntelun ja leivän puremisen lähti takilasta neljän jalan syvyydestä ja muutama metri takaa todella vihaisesti. Leipä oli mennä väärään kurkkuun. Kiiresti ulos ihmettelemään kelan rutinaa joka muistutti enemmänkin lohitärppiä. Nelisenkymmnetä metriä suoraan taakse ja sitten sivulle. Kala kulki aivan pintaa pitkin. Pitelin vapaa kädessä kun kala päätti pysähtyä ja riuhtaista kokeeksi muutaman kerran. Auttoihan se, koukut irti ja taimen ns. vilkutti lähtiessään. Tähän kohti sopii se lentävä lause: arvaa harmittiko. Jotain positiivista tuosta tapahtumasta kuitenkin jäi. Uistin jota taimen kiirellä poispäin kiikutti sai uintiaikaa seuraavana keväänä. Parinkymmenen tunnin vedolla, yksi lohi kyytiin, toinen todella komea kala karkuun ja kolmas katkoi piuhan Dodgerin ja uistimen välistä. Sen jälkeen ei enää harmittanut, silloin suoraan sanoen v......tti. Uistimesta on muistona vain kuvat ja lisää ei sitä mallia tehdä. Eräs hyvä tuttuni on luvannut arkistoistaan kaivaan esille juuri samanmoisen uistimen. KAUDELTA 1999Heittokalassa 21.9.1999Tuuli pohjoisesta 6 - 10 m/s, tihkusadetta, oikein hyvä haukikeli, mutta jostain syystä vaimoa ei halua lähteä mukaan. Vaimo huvilalle ja pikkuveneellä heittokalaan. Viiden minuutin siirytymä ja ensimmäinen karikon reuna, annan koneen viedä venettä hiljalleen eteenpäin kivikon reunan myötäisesti. Pari toistakiloista puikkaria saan venyteltyä veneeseen saakka, isompia ei kuulu. Karikon syvempi reuna hiljainen, päätän kokeilla matalamman puolen. Hetken mietittyäni päätän jatkaa kalastusta nousevasta tuulesta huolimatta hieman ulompana. Kahden saaren välisen matalikon ulkopuolella syvempi karikko jonka etupuollelle tuuli osittain osuu, sinne. Ensimmäinen heitto karikon sivulla ja heti tömähtää, vaaka näyttää 2.5 kiloa. Tämä lupaa hyvää. Jokunen tyhjä heitto ja siirryn karikon tuulenpuolelle. Pakko ankkuroida, tuuli yltynyt ja venettä vaikea saada pysymään paikoillaan. Ensimmäisestä ankkuripaikasta pari kalaa kilon ja kahden väliin. Toinen ankkuripaikka tuulisimmalla paikalla antaakin sitten tosissaan kalaa. Kymmenen haukea puolessa tunnissa, 2.65, 2.55, 2.45, 2.05 ja pieninkin puolentoista. Aallot räiskyvät veneen perästä sisään, joko ankkuri keulaan tai sitten paluu huvilalle. Päädyn jälkimmäiseen vaihtoehtoon, tämä kokemus riittä tälle päivälle. Ties kuinka mones hyväsyöntinen laskuvesi ja pohjoistuuli, ei tule kalaa etelänpuolentuulilla ja nousuvedellä meidän paikoiltamme. Etelätuuli upottaa kalat syvänteisiin ja tavoittaminen vaikeutuu huomattavasti. Miksi meillä näin kun etelämpänä juuri päinvastoin, täytyy varmaan soittaa Luonto-iltaan ja kysyä. KAUDELTA 1998Kaikkien aikojen tärppi 8.5.1998Taivas oli kuin meren peilikuva, yhtä harmaa ja märkä. Vesille teki kuitenkin mieli. Ennen tätä reissua ei oltu vetämään vielä päästy, ainoastaan muutama koeajotunti oli takana. Päätimme kuitenkin tarttua härkää sarvista, tai oikeammin venettä ruorista ja virittää muutaman täkyraksin kokeeksi jäälauttojen väliin uimaan, vaikka kukaan ei oikein kalansaanti mahdollisuuksiin uskonutkaan. Uitimme täkyrakseja laivaväylän reunamilla jäälauttoja väistellen. Teimme kierroksen Euran saaren ulkopuolella, siellä saimme ensimmäisen tärpin. Räikkä ulisi ja vapa oli kaarella, noin neliömetrin kokoinen jäälautta oli haukannut Anjovis Speciaaliin. Totesimme yhteistuumin jäälautan alamittaiseksi ja irroitimme koukut, jäälautta jäi vahingoittumattomana ja tyytyväisenä kellumaan vanaveteemme. Suunnistimme takaisin lähtöpaikallemme, Ådön kalasatamaan. Istuimme hytissä ja kerroimme kauhujuttuja tulevan kauden lohisaalista, valatavan paljon isoja lohia oli nousemassa Pohjanlahtea ylös. Kun suurimmat oli väsytelty ja haavittu palasimme jälleen maanpinnalle. Oli aika veivata tyhjät pyynnöt hyisestä merestä ylös. Vapaaehtoisia ei jostain kumman syystä tuntunut löytyvän. Samalla kuitenkin räikkä pärähti soimaan, yksi pikkukelkoista paapuuriin puolella sukelsi ja oviaukokssa oli tungosta kaikkien kolmen kalamiehen yrittäessä yhtäaikaa ulos. Kalasatamassa saimme kuulla, että alueella seikkaili nuori hylje joka talven aikana oli syönyt useamman kymmentä taimenta ja siikaa kalastajien verkoista. Ilmeisesti olimme tehneet tuttavuutta saman häirikköhylkeen kanssa. Onneksi kaikki kuitenkin päättyi onnellisesti sekä meidän että hylkeen kannalta. Tämä uistleupäivä jäi kuitenkin kirjoihin ison tärpin päivänä. Yksin kalasssa 7.6.1998Kokkolassa kisat, en jaksanut kuitenkaan nousta riittävän aikaisin, että olisin ehtinyt mukaan. Vetotunteja viimeisen viikon aikana oli kertynyt paljon ja kalaa tullut huonosti, vetoväsymys alkoi painaa. Kaverit olivat lähteneet kisaan ja soittelin heille pitkin päivää, kala ei ollut kuuleman mukaan syömäpäällä, vain jokunen venekunta oli saanut kalan. Uistelin neljä-viisi merimailia Kallanin ulkopuolella, syvän veden päällä, koska laskeskelin kalojen hakeutuvan väljemille vesille näin kirkkaana ja tyynenä päivänä. Lueskelin ns. roskakirjallisuutta aikani kuluksi. Kolme tuntia oli kulunut eikä merkkiäkään kaloista, tunti vielä ja sitten kotiin. Puhelin soi, kaveri soitteli, puhuimme puuta heinää ja muita yhtätärkeitä asioita kun ulkona alkoi kuulua räikän surinaa. Kala kiinni, nyt täytyy lopettaa! Kelkasta uloimpana ollut Iron Horni otti tasaisesti pakkia. Kala käyttäytyi rauhallisesti, veti siimaa rauhallisesti siimaa kelalta ja ajattelin että turha tässä on hätäillä ja laitoin vavan perälaidan telineeseen ja aloin tyhjentää takiloita. Kala kuitenkin jatkoi vetoaan ja kela alkoi uhkaavasti tyhjetä, siimaa oli ulkona yli 200 metriä.Siinä vaiheessa pukkasi kiire päälle ja pulssi nousi sallitun ylärajoille. Jarru niin kireälle kuin vain uskallus riitti ja vetonopeutta alas. Sitten vimmattu vieheiden ylös veivaus, kaikki pois vedestä. Kädet olivat aivan maitohapoilla. Yksi nolla lohelle. Puola oli pikkusormen paksuinen, ei varaa päästää kalaa enää kauemmas. Pumppasin ja kelasin, pumppasin ja kelasin, kaksikymmentä metriä sisään ja saman verran ulos. Käsiä lepuutellasani soittelin parille kaverille ja kerroin kuulumisia. Soitin myös vaimolleni ja kerroin että menee ylitöiksi, kalaa olisi tulollaan kun vain saisi veivattua ylös. Yli tunnin hilasin kalaa perässä ennenkuin näin sen ensimmäisen kerran. Siihen asti sei oli tullut kokoajan pohjan tuntumassa, ja minä olin ajanut syvemmälle että kala ei vetäisi siimaan poikki matalikoitten reunaan. Vartti lisää ja kala kääntyi kyljelleen, haaviin ja veneeseen. 115 cm ja 18.05 kiloa ja minä maailman onnellisin mies. Väsytysaika oli pitkä, mutta nautin siitä täysin siemauksin. Tässä tapauksessa maltti oli valttia. Myöhemmin samana keväänä väsyttelimme kaverini kanssa toisen vielä suuremman kalan, 19.08 kiloa ja kolmanneksi suurinkin oli lähempänä 13 kiloa. Parhaalla reissulla neljä tuntia vesillä, kolme kalaa veneeseen ja yksi karkuutus. Mahtava kevät!!! Hauenuistelua 27.9.1998Kirkas ja muutenkin kaunis päivä. Muutaman heikon taimenreissun jälkeen haukikalaan Hevosselälle, iso suhkoht tasasyvyinen selkä, mukava uistella. Pitkin kesää ja syksyä on reissuja tänne tehty, kalaa tullut mukavasti, isot vain loistaneet poissaolollaan. Kelkat veteen ja vieheet perään, neljä puolelleen, kaikki Rapalan Magnumeita tai Super Shap Rappeja. Pettämättömiä pelejä tämän syvyiseen veteen, 4 - 6 metriä. Takiloita viritellessä iskee ensimmäinen hauki, puolitoista kiloa. Ja samaan hengenvetoon lähtee seuraava, tärppejä tulee tiuhaan tahtiin, hauki on syönnillään. Ehdimme päästellä takaisin useamman puolenmetrin pätkän, kun ensimmäinen isompi kala kiinnostuu palikoista, digivaaka näyttää hieman vajaata kolmea kiloa. Syönti jatkuu hyvänä ja tapahtumia yhteen putkeen, puolentoista - kahden kilon kaloja nousee jatkuvalla syötöllä. Ja taas mennään, kaverilla vapa kädessä ja siimaa juoksee ulos parisenkymmentä metriä, pyydän häntä lopettamaan pelleilyn ja kiristämään jarrua. Kaveri väittää kivenkovaan jarrun olevan kireällä, en usko ennenkuin kokeilen. Pitää paikkansa, nyt on kiinni kala joka tarvii jo hieman väsytystä, vajaa kymmenen minuuttia ja kala puntarilla, 7.4 kiloa, kelpaa hymyillä. Puolentunnin päästä veneessä lähes yhtä pitkä, mutta laihempi hauki, 5.5 kiloa. Pääsemme vielä väsyttelemään yhden isomman kalan kanssa, mutta tällä kerralla loksunokka vetää pitemmän korren. Muutaman tunnin uistelureissulla ei vilu vaivannut, tekemistä riitti joka minuutille. Ja pari viikkoa myöhemmin tuli kalaa vielä tiuhempaan tahtiin, olihan kova haukisyksy.
|